OSALLISUUS

1. osallisuuden vertailu eri toimintaympäristöissä

2. LASTEN OSALLISUUS SUOMALAISISSA VARHAISKASVATUSTA OHJAAVISSA ASIAKIRJOISSA (Pöykkimies, 2009)

2.1. lasten mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elämäänsä ja tarkemmin sanottuna sitä, miten meitä aikuisia ohjataan näitä mahdollisuuksia luomaan. s.5

2.2. YK:n Lapsen oikeuksien yleissopimuksen 12 artiklan ensimmäinen pykälä kuuluu: ”Sopimusvaltiot takaavat lapselle, joka kykenee muodostamaan omat näkemyksensä, oikeuden vapaasti ilmaista nämä näkemyksensä kaikissa lasta koskevissa asioissa. Lapsen näkemykset on otettava huomioon lapsen iän ja kehitystason mukaisesti.” s.5

2.3. Lapsen näkökulman puuttuminen kiinnittää huomiota aiemmissa osallisuutta käsittelevissä tutkimuksissa. Useimmat tutkimukset koskevat lapsen osallisuutta yksinomaan aikuisten näkökulmasta. s.6

2.4. Kiinnostava esimerkki on Campbellin ja Halbertin (2002) tutkimus, jossa kysyttiin päiväkodin työntekijöiden näkökulmia päivähoidon laadun parantamiseen. Lasten osallisuutta ei edes mainittu yhtenä laadun osa-alueena, vaikka yhteistyö perheen kanssa olikin yksi laadun määreistä. Samansuuntaisia tuloksia sai myös Viitala (1999): lasten osallisuutta ei nähty työntekijöiden parissa merkittävänä tekijänä integroidun erityisryhmän toiminnassa. s.6

2.5. Lapsen todellisen osallisuuden toteutuminen edellyttää kuitenkin sekä lapsi- että perhelähtöisyyttä s.6

2.6. Lapsen osallisuuden määrittelen Bronfenbrennerin ekologisen teorian avulla. s.6

2.6.1. Lapsen osallisuus tarkoittaa laajasti ottaen lapsen vaikutusvaltaa oman elämänsä kulkuun. Lapsen elämään kuuluu yleensä useita eri yhteisöjä: oma perhe eli lähi-ihmiset, suku, varhaiskasvatusympäristö (päiväkoti, perhepäivähoito tai kerho), asuinympäristön kaverit ynnä muita lapselle merkityksellisiä yhteisöjä. Näissä kaikissa lapsi on jollain tapaa osallisena, vaikuttamassa sekä omaan toimintaansa että sitä kautta myös koko yhteisön toimintaan. Tässä tutkimuksessa käsitellään näistä lähinnä varhaiskasvatusympäristöä lapsen osallisuuden kannalta. s. 13

2.7. Lapsen osallisuuden kehittyminen

2.7.1. Lapsen osallisuuden kehittyminen riippuu paljon myös aikuisten välisestä yhteistyöstä: miten esimerkiksi vanhemmat ja varhaiskasvatuksen ammattilaiset kommunikoivat keskenään s. 13

2.7.2. lapsen psykologiseen kasvuun vaikuttaa yhteisöjen väliset suhteet ja se miten hän vaikuttaa niihin. s13

2.7.2.1. TÄRKEÄÄ LAPSEN JA LÄHI-IHMISTEN VUOROVAIKUTUS

2.8. lasten osallisuus

2.8.1. lapsi osa yhteisöä, kun hänellä oma paikka, on tärkeä, näkyy ja kuluu s.17

2.8.1.1. turvallisissa ja omissa yhteisöissä (esim perhe ja päiväkoti), lapsi on merkittävässä asemassa osallisuuden kannalta -> jatkuva vuorovaikutus ja he vaikuttavat omaan toimintaansa

2.8.2. osallisuuden vastakohtana voidaan pitää mm. syrjäytymistä s.18

2.8.3. Ensimmäinen askel kohti lasten osallisuutta on lasten mielipiteiden kysyminen ja kuunteleminen s. 19

2.8.3.1. lapsen osallisuuden mahdollistaa sensitiivinen aikuinen (osaa kohdata lapsen ja tunnistaa hridän tarpeet) s.19

3. Kerrotaan mitä osallisuus

4. Äitien ja isien osallisuus perheessä ja lasten palveluissa sekä osallisuuteen yhteydessä olevat tekijät (Vuorenmaa, 2016)

4.1. OSALLISUUS KÄSITTEENÄ

4.2. Osallisuus on abstrakti, monitieteinen ja moniulotteinen käsite, jonka määrittely on osoittautunut vaikeaksi ja hankalasti konkretisoitavaksi, eikä sille ole laajasta käytöstä huolimatta muodostunut yhtenäistä määritelmää. s.19-20

4.3. Osallisena oleminen puolestaan tarkoittaa henkilöä, jolla on osuus johonkin toimintaan tai etuun, joka on mukana jossakin, on osaa ottava ja osallistuva. s.20

4.4. Yleisesti osallisuus on määritelty kuulumiseksi johonkin, itseä ja ympäristöä koskeviin asioihin vaikuttamiseksi, vastuun ottamiseksi seurauksista sekä toimimiseksi aktiivisesti ja sitoutuneesti. s.20

4.5. Osallisuutta on tarkasteltu myös sen puuttumisen näkökulmasta. Osallisuuden vastakäsitteinä yleisimmin mainittuja ovat osattomuus, passiivisuus, syrjäytyminen ja vieraantuminen. s.21

4.5.1. Osattomuuteen kuuluu ulkopuolisuuden kokemus ja vaille jääminen yhteiskunnan tarjoamista mahdollisuuksista ja voimavaroista j.a sitä on kuvattu myös voimattomuutena, toivottomuutena tai avuttomuutena s.21

4.6. Osallisuus ilmenee eri tasoilla. Osallisuus omassa elämässätarkoittaa ihmisen osallistumista omaa elämäänsä koskeviin valintoihin ja päätöksiin s.21

4.6.1. Osallisuus omien asioiden käsittelyssä tarkoittaa ihmisen kykyä ja mahdollisuutta kertoa esimerkiksi palvelutilanteessa oma näkemyksensä ja mielipiteensä omasta tilanteestaan, vaikuttaa työskentelyprosessiin sekä osallistua ja vaikuttaa itseään koskeviin suunnitelmiin ja päätöksentekoon. s.21

4.6.1.1. Osallisuus ympäröivässä yhteisössä ja palveluissatarkoittaa ihmisen kykyäja mahdollisuutta osallistua ja vaikuttaa yhteisten asioiden suunnitteluun, kehittämiseen ja arviointiin kertomalla palveluihin liittyvistä odotuksistaan, kokemuksistaan, tarpeistaan ja ideoistaan. s.21

4.7. Osallisuuden kokemuksen syntyminen on yksilöllistä, ja se vaihtelee elämäntilanteiden ja -vaiheiden mukaan. s.21

4.7.1. Osallisuuden kokemuksen keskeinen määrittelykriteeri on yksilön oma tunne siitä, onko hän osallinen s.22

4.8. VANHEMPIEN OSALLISUUS s.23

4.8.1. Tässä tutkimuksessa vanhempien osallisuudella tarkoitetaan vanhempien omaa arviota kyvystään pärjätä jokapäiväisessä arjessa oman lapsensa kanssa, osallistua vaikuttamiseen ja päätöksentekoon oman lapsensa käyttämissä tai tarvitsemissa palveluissa sekä vaikuttaa oman kuntansa lasten ja perheiden palveluihin. s.25

4.9. Vanhempien osallisuus perheessä tarkoittaa vanhemman luottamusta omiin taitoihinsa, tietoihinsa ja toimintakykyynsä, joiden avulla vanhempi kykenee huolehtimaan lapsestaan, kasvattamaan häntä ja pitämään perhe-elämänsä hallinnassa s.23

4.9.1. Osallisuuteen kuuluu vanhemman tietoisuus ja realistinen ymmärrys perheen elämäntilanteesta sekä kyky jäsentää ja järkeistää sitä. s.23

4.9.1.1. Osallisuuteen kuuluu myös vanhemman kyky tiedostaa, käyttää ja hankkia voimavaroja perheen hyvinvoinnin edistämiseksi. s.23

4.9.1.1.1. Vanhemman kyky hankkia aktiivisesti tietoa ja taitoja, tehdä päätöksiä sekä kehittää ja omaksua uusia, perheen hyvinvointia edistäviä toimintatapoja on myös osallisuutta. s.24

4.10. Vanhempien osallisuutta pidetään edellytyksenä perheen kyvylle kohdata elämänmuutoksia, selviytyä haastavista elämäntilanteista ja kehittyä kyvykkäämmäksi tulevien haasteiden kohtaamisessa ja niistä selviytymisessä. s.24

4.10.1. Vanhemman kyky maksimoida omat ja perheensä voimavarat ja näin taata lapselle myönteiset kasvuolosuhteet myös silloin, kun perhe kohtaa vastoinkäymisiä on vanhempien osallisuutta. s.24

4.10.1.1. Vanhempien osallisuuteen kuuluu myös vanhemmuuteen liittyvän epävarmuuden kanssa toimeen tuleminen ja epärealististen huolien väheneminen. s.24

4.11. Vanhemman osallisuutta on kuvattu prosessina, jossa vanhemman turhautuminen, pelko tai voimattomuuden tunne synnyttävät vanhemmassa päätöksen selviytyä haastavasta tilanteesta ja suunnata voimavaransa tulevaisuuteen sen sijaan, että suostuisi antamaan avuttomuuden tunteelleen periksi. s.24

4.11.1. Vanhemman kyky kasvattaa lasta lapsen vahvuuksiin keskittymällä, mutta myös ohjaamalla ja tukemalla lasta pärjäämään rajoitteidensa kanssa on osallisuutta. s.24

4.11.1.1. Joissakin määritelmissä vanhemman osallisuus on typistynyt tarkoittamaan yhdessäoloaikaa lapsen kanssa ja konkreettista osallistumista lapsen ja kodin hoitoon. s.24

4.12. Vanhempien osallisuus lapsen asioiden käsittelyssä tarkoittaa vanhemman osallistumista ja vaikuttamista aina, kun lapseen liittyviä päätöksiä tehdään esimerkiksi perheen käyttämissä palveluissa tai vapaa-ajan toimintaympäristöissä. s.24

4.12.1. Osallisuus on vanhemman tietoisuutta asiantuntijuudestaan sekä ensisijaisesta oikeudestansa ja vastuustansa omaan lapseensa liittyen. s.24

4.12.1.1. Vanhemman kyky hankkia lapselle omatoimisesti palveluita, toimia aktiivisesti lapsensa puolestapuhujana, ottaa osaa lapsensa hoidon suunnitteluun, päätöksentekoon ja toteuttamiseen sekä kantaa vastuuta ja ratkoa ongelmia yhteistyössä työntekijöiden kanssa on myös osallisuutta. s.24

4.13. Joissakin määritelmissä pelkkä vanhemman konkreettinen osallistuminen lapsen palvelutapaamisiin tai osallistuminen lapsen hoitamiseen sairaalassa on määritelty osallisuudeksi. s.25

4.13.1. Vanhemman kyky toimia yhteistyössä esimerkiksi kunnan päättäjien kanssa, ja tietoisuus perheiden oikeuksista, on vanhempien osallisuutta. s.25

4.13.1.1. Lisäksi vanhemman osallistuminen esimerkiksi lapsiystävällisen ja turvallisen yhteisön kehittämiseen ja toimiminen lapsen kehitystä tukevissa yhteisöissä, kuten vanhempainyhdistyksessä tai urheiluseurassa on vanhempien osallisuutta. s.25

5. VANHEMPIEN OSALLISUUS JA VERKOSTOITUMINEN KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖSSÄ (Airaksinen, 2012)

5.1. Kodin ja koulun yhteistyö oppilaan hyväksi s. 7

5.1.1. tulisi olla katkeamaton jatkumu toiselle asteelle asti s.7

5.2. "Kodin ja koulun välisessä vuorovaikutuksessa kohtaavat julkinen kasvatusinstituutio ja perhe, sekä osapuolien lasta, lapsuutta ja kasvatusta koskevat ajattelutavat sekä käytännöt. (Alasuutari 2006.)" s.7

5.3. "Osallisuudella tässä tutkimuksessa tarkoitan vanhempien kokonaisvaltaista mukana oloa lapsensa elämässä sekä koulunkäynnissä ja siten osallistumista aktiivisesti sosiaalisen yhteisönsä käytänteisiin." s.37

5.3.1. "Varhaiskasvatuksen puolella osallisuuden käsite on ollut käytössä jo pidempään, ja kasvatuskumppanuus ja vanhempien osallisuus nähdään vahvasti toisiinsa liittyvinä käsitteinä. Yhteiskunnallisessakaan keskustelussa osallisuus ei ole aivan uusi käsite, sillä jo 1960-luvulla kirjoitettiin ihmisten oikeudesta olla osallisia omassa arjessaan ja siten myös poliittisina päätöksentekijöinä. (Venninen, Leinonen, Rautavaara- Hämäläinen & Purola 2011, 5.)" s.37-38

5.4. "Osallisuus määrittää nimenomaan vaikuttamisen kautta: mitä enemmän ihminen vaikuttaa itseensä koskeviin päätöksiin sitä enemmän hänellä on osallisuutta omaan elämäänsä." s.38

5.4.1. osallisuus on subjektinen kokemus ja vuorovaikutuksen tulos

5.5. Thomas (2002) mukaan osallisuus koostuu erilaisista tasoista ja ulottuvuuksista s.38

5.5.1. näitä on mm. 1. mahdollisuus valita osallistuuko, 2. vaikuttamismahdollisuudet ja itsensä ilmaiseminen, ajatusten ja mielipiteiden jakaminen

5.6. Kansalaisen ja kuntalaisen näkökulmasta osallisuus liittyy käsitteenä kiinteästi demokratiaan. s.39

5.6.1. Valtioneuvoston selonteossa (2002) osallisuus jaetaan tieto-, suunnittelu-, päätös- sekä toimintaosallisuuteen. Tieto-osallisuuden käsitteeseen liittyy vahvasti tiedon vastaanottaminen, jakaminen ja tuottaminen. Suunnittelussa on kyse syvemmästä kuntaorganisaation ja kuntalaisen vuorovaikutuksesta. Päätösosallisuudessa on kyse osallistumisesta palveluiden tuottamiseen tai omaa asuinaluetta koskevien päätöksien tekemiseen. Toimintaosallisuus on kuntalaisen omaa toimintaa palveluiden tuottamisen, ylläpidon tai kunnostamisen kautta. (Valtioneuvoston selonteko 2002, 4‒5.) s.39

5.7. Miten vanhemman osallisuus lapsensa koulutyöhön mahdollistetaan? s.41

5.7.1. Jo ihmisoikeuksien julistuksessa nostetaan esille ihmisen oikeus tulla osalliseksi omaan elämäänsä, ja tämä voidaan nähdä alaikäisen lapsen vanhemman kohdalla osallisuutena oman lapsen sekä perheen elämään ja siten myös koulunkäyntiin. Lainsäädännön mukaan koulun on tehtävä yhteistyötä kodin kanssa ja mahdollisuus yhteistyöhön on taattava jokaiselle vanhemmalle. Tutkimuksessani halusinkin etsiä vanhempien vastauksista vihjeitä tämän toteutumisesta nykypäivän koulussa. Erityisesti tiedonvälittäminen, erilaiset osallistumismahdollisuudet sekä vanhempien mielipiteiden ilmaisu ja asioista päättäminen liittyivät tähän tutkimuskysymykseen läheisesti. Tärkeää oli vanhempien kokemus omasta osallisuudestaan eli tyytyväisyys omaan toimintaan sekä mahdollisuuksiin vaikuttaa oman lapsensa koulunkäyntiin

5.8. Kodin ja koulun yhteistyö vanhempien määrittelemänä s.84

5.8.1. Kodin ja koulun yhteistyön eräänä tärkeänä tavoitteena on nykykäsityksen mukaan yhteisöllisyys ja vanhempien verkostoituminen, mikä nähdään mahdollisena ratkaisuna moniin yksilöllisyyden korostamisesta johtuviin ongelmiin

5.8.2. Tutkimukseni tulokset tuovat myös esille, että vaativinta yhteistyössä on opettajan ja vanhemman yhteistoiminta kasvattajina, joka Vuorisen (2000b) mielestä vaatii yhteisiä tavoitteita ja aitoa osallisuutta sekä jaetun vastuun ja kumppanuuden